Kuka voisi vastustaa joulun satumaista taikaa, jossa on ripaus piparin ja kuusen tuoksua, kynttilän valoa ja juuri sitä jotakin, jota ei voi selittää, vaan se koetaan! Sitä jälleen odotellessa, nauttikaa jouluisesta blogistani : )

COPYRIGHT
**Kuvat blogissa ovat omiani, joten ethän kopioi niitä!**

torstai, 22. joulukuuta 2011

Kohta on jo joulu, enää kaksi yötä. Tiedossa on mukavaa yhdessäoloa läheisten kanssa, herkuttelua ja tunnelmointia. Muutama pakettikin on tulossa, ja osa odottaa jo kuusen alla... Ulkona ei valitettavasti näytä kovinkaan jouluiselta, mutta itse olen ainakin päässyt kunnon joulun odotustunnelmaan kaikkien ihanien joulublogien kera, joita on tullut seurattua sekä kodin sisustuksen muuttuessa pikkuhiljaa tunnelmalliseksi joulukodiksi : ) Nyt on aika taas jättää tämä blogi odottamaan (mahdollisesti) seuraavaa joulua, joten tässä vaiheessa tahdon toivottaa kaikille blogiani seuranneille

** OIKEIN LÄMMINHENKISTÄ JA RAUHAISAA JOULUA ** PITÄKÄÄ ITSESTÄNNE JA LÄHEISISTÄNNE HUOLTA **

Kuusen oksille vielä pari koristetta

Oltiin yksi päivä työporukan kanssa syömässä eräässä ravintolassa, ja sielä töihin päin kävellessä bongasin kuvassa näkyvät ihanat pienet koristeet yhden liikkeen ikkunan takaa, ja ei kun pika pikaa sisään ja pari bambia matkaan.

Rörstrandin ihana uutuus

Ihan kun meillä ei jo olisi tarpeeksi kuppeja, niin piti vielä ostaa joukon jatkoksi tämän joulun ihanat uutuudet, Rörstrandin Peppi muki, jossa Peppi tekee piparkakkuja sekä talviaiheinen Eemeli muki. Tosi söötit! Myös Greengate astiat ovat aina yhtä ihania, pilkuilla tai ilman.

Maileg tonttu muutti kynttilälyhtyyn

Pienelle Maileg tontulle ja possulle löytyi joulukoti kynttilälyhdystä : ) Kattoa kiertää köynnös, ja kasvaapa siellä yksi (jälleen) kärpässieni. Näin muuten yksi yö jo unta kärpässienistä, että alkaa meikäläisellä mennä jo överiksi tämä sienivillitys ; ) Tein siinä unessa jonkilaista asetelmaa, mutta siitä ei tahtonut tulla sellaista, kun halusin.



Yksi matkustaa rekikyydillä

sunnuntai, 4. joulukuuta 2011

" Let it snow "

Ihanaa Riviera Maisonia, sitä tuli ostettua parin pienen kipon verran eilen Tampereelta. Kippoa kiertää hopeinen teksti Let it snow. Ostin kipot tarjoilukipoiksi, mutta kotona mietin, että nämähän kävisi vaikka jogurtille yms. ja harmittelin, etten ostanut näitä enempää.

Hyasintin ihana tuoksu täyttää kodin

Käytiin eilen viettämässä miehen kanssa shoppailupäivää Tampereella, ja samalla sain vihdoinkin ostettua Hyasintteja. Suosikkivärini kukalle ovat valkoinen ja vaaleanpunainen. Hyasintin tuoksu on huumaavan ihana, ja tästä eteenpäin niitä tuleekin meillä olemaan esillä vähintään jouluun asti. Muita kukkia en juurikaan ostele, paitsi ehkä Sypressejä. En ole esim. joulutähti ihminen yhtään. Ja olisihan sen väri väärä, eli punainen. Hempeämmät sävyt on enemmän minun juttu, ja tietenkin valkoinen, joka toimii aina.

Valkoinen valoittaa

Meille ei tänä vuonna pitänyt tulla kuusta ollenkaan, ei oikeaa eikä teko sellaista, kun yritetään olla haalimatta väliaikaiseen kotiin liikaa tavaraa, mutta nyt meillä kuitenkin tönöttää olohuoneessa kaunis valkoinen kuusi : ) Että näin tässä sitten kävi ; ) Täytyy kuitenkin sanoa, että aivan ihanahan se on. Mieskin tykästyi niin paljon, että ilmoitti meille tulevan ensi vuonna vielä isompi. Tämän korkeus on vain 150 cm. Kuusi sai koristeekseen erilaisia ihania metsäneläimiä ja valkoisia käpyjä. Kuusessa seikkailee mm. oravia. Kärpässieniä löytyy myös, tottakai : )

keskiviikko, 23. marraskuuta 2011

Bambit esittäytyy

Mainitsin taannoin, että olin ostanut eräästä ihanasta pikkuisesta Helsinkiläisliikeestä suloisia bambeja, ja tässä niistä olisi nyt kuvaa. Näitä kyttäilin jo viime vuonna, mutta nyt vasta raaskin ostaa, koristeita kun on muutenkin jo yllin kyllin. Näistä on kyllä iloa, ja on varmasti tarkkaan harkittu, kun vuosi sitten jo näitä katselin : ) Taustalla pilkahtelee Pentikin lamppu, joka on saanut jouluksi punavalkoisen varjostimen.

Joulutunnelmaa minikoossa

Nukkekotiminiatyyrit ovat ihania, vai mitä sanotte esimerkiksi kuvissa näkyvästä pienen pienestä piparkakkutalosta! Todella suloinen, ei voi muuta sanoa. Sisko toi sen minulle Suomen kädentaidot messuilta. Voin vain kuvitella mitä kaikkea muuta ihanaa siellä on ollut. Minulla ei ole nukketaloa, vaan minun miniatyyrit on sijoitettu pieneen kaappiin, jossa ovena on vanha kellarin ikkuna. Haaveena olisi joskus saada aikaiseksi tehdä nukkisjuttuja isompaan kaappiin valoineen kaikkineen.

sunnuntai, 20. marraskuuta 2011

Ja lisää sieniä : )

Löysin Stockalta aivan ihanat kärpässieni aiheiset servetit, ja pakkohan ne oli matkaan napata, kuinkas muuten ; ) Eräästä sisustuskaupasta taas puolestaan löysin Mailegin tonttuservettejä, samaista sarjaa, kun lahjapussukat.

Lahjapaperia

Ne paket, jotka eivät mahdu pussukoihin, kääriytyvät suloiseen paperiin.

MIstä on ihanat lahjapaketit tehty...

Yksi joulunajan mielekkäimpiä tekemisiä on suunnitella minkälaiseen ihanaan pakettiin kenenkin lahjan paketoi ja sitten tietenkin se itse toteutus. Itse suosin kovasti lahjapussukoita, ja niitä onkin kaupoissa tarjolla toinen toistaan ihanampia. Niitä tulee kyllä osteltua, vaikka ei tarvisisikaan. Minulla taitaakin olla niitä jo yksi iso säilyslattikollinen, ja taas on tullut ostettua muutama ihana uusi, eli kuvissa näkyvät. Ostin myös aivan suloisia Mailegin paperipussukoita, ja kuvassa oleva onkin jo otettu hyötykäyttöön, kun siellä on siskolle jotakin pientä kivaa... : ) Vink vink Kirsi ; )

maanantai, 14. marraskuuta 2011

Tunnelmaa lyhdyillä

Meillä poltellaan kynttilöitä varmaankin joka päivä näin pimeän aikaan, eikä mielestäni mikään tekovalo vedä vertoja kynttilän luomalle tunnelmalle, vaikka kauniita nekin ovat. Tämä oheinen tunnelmakuva on vanhasta kodistamme.

MAILEG

Maileg tontut kuuluvat meidän jouluun, mutta pienimuotoisesti. Isommat ovat löytäneet uuden kodin jo viime vuoden puolella, kun hieman aloin jo kyllästymään niihin.