lauantai 12. syyskuuta 2009

Ihanaa nauhaa ja kynttilöitä

Ostin eilen eräästä sisustusliikkeestä ihanaa nauhaa, jota minulla oli ennestään jo useassa muussa värissä, mutta ei vielä tätä ihanaa punaista. Se sopii loistavasti koristamaan valkoisia kynttilöitä! Kyttilöiden alusena on wanhaa Arabiaa, punakultaraitainen soikea astia. TUNNELMALLISTA VIIKONLOPPUA!

3 kommenttia:

  1. Todella ihana ja tunnelmallinen blogi sinulla!! Jouluun ei ole todellakaan paljoa enää aikaa, iik sitä sun tätä on vielä tekemättä ja laittamatta :)

    Tuo onkin hyvä idea, että käy läpi joulukoristeensa, minäkin hiukan maalailin ja koristelin koristeita uudestaan, niin tulee taas kuin uusia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos : ) Jep, loppujen lopuksi jouluun ei ole enää kauaa aikaa, mutta sen verran kuitenkin, että jos nyt laitta hösseliksi, niin kerkiää yhtä sun toista! Itselläni olisi tarkoitus tehdä ainakin huovutettua sydämiä itselle ja lahjaksi. Hyvä idea tuunata koristeita uusiksi! Vaikka minä aina vuoden aikana unohdan, mitä kaikkea meillä onkaan, ja ne tuntuvat kuin uusilta taas ; )

    VastaaPoista
  3. Marraskuu on parin päivän päästä ja oli tosi kiva löytää tälläinen blogi. Hyviä ideoita, kiitos!!
    Hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista

COPYRIGHT
**Kuvat blogissani ovat omiani, joten ethän kopioi niitä luvatta!**